Hammam

Minusta tuli tänään vannoutunut hammamin ystävä. Olen aiemminkin arabimaissa matkustellessani haaveillut hammamiin pääsystä, mutta jostain syystä tilaisuutta siihen ei vain koskaan ole tuntunut olleen.

Hammam on arabiaa ja tarkoittaa kylpylää tai kylpyhuonetta. Damaskoksessa on useita hammameita, mutta vain muutamaan niistä on pääsy naisilla. Kuulemma hienoimpaan hammamiin ei naisilla valitettavasti ole asiaa, joten siitä täytyy jäädä odottelemaan toisen käden tietoa. Vanhassa kaupungissa sijaitseva Hammam Bakri, johon myös naiset ovat tervetulleita, oli sekin kuitenkin varsin kaunis ja viihtyisä. Hammamissa käyntiin kuuluu pitkällisen lutraamisen lisäksi höyrysauna, jonka päätteeksi kylvettäjä kuorii kuolleen ihon koko kropasta pesukintaalla (ja kuollutta ihoa tosiaan riitti kaiken tämän hikoilun jäljiltä) ja hierojan tekemä, joskin aika pikainen, kokovartalohieronta. Ja koko lysti maksaa kokonaiset nelisen euroa.

Miesten hammameissa kuulemma on tarkempia käyttäytymiskoodeja, mutta naisten puolella moisista ei ollut tietoakaan. Pikkutytöt laskivat mahaliukua kylpyhuoneen päästä päähän ja tunnelma oli rentoutunut, jopa pysähtynyt. Varsinaisia altaita hammamissa ei ole, paitsi pienet peseytymisaltaat. Kylpijät, siis muutkin kuin ne pikkutytöt, lojuvat lattioilla, kaikkialla on höyryä ja mukavan lämmin. Olo hammamin jälkeen on tosi rentoutunut ja raikas. Ainakin niin pitkään, kunnes hiki taas pukkaa päälle. Taidan ottaa jokaviikkoiseksi harrastukseksi!

Juhannus damaskoslaisittain

Olin jo asennoitunut siihen, että juhannuksen juhlinta jäisi osaltani tänä vuonna väliin, mutta toisin kävi. Damaskoksessa asuvat suomalaiset YK-tarkkailijat järjestivät juhannusjuhlat saunoineen ja makkaroineen ja kun muitakaan suunnitelmia ei ollut, päädyin minäkin sitten näihin kekkereihin. Tulipahan sekin nähtyä. Ruokaa, juomaa ja maijavilkkumaata riitti vaikka muille jakaa ja bileet jatkuivat eräiden osalta pitkälle seuraavaan päivään. Minä puolestani onnistuin illan aikana saamaan yliannostuksen ex-pat-elämää. Ihan tätä varten en Damaskokseen asti ole tullut... No mutta, olihan tuotakin meininkiä ihan hauska kertaalleen nähdä ja on toki hyvä tietää, mistä löytyy sauna, jos kova ikävä iskee. Muuten taidan jatkossa keskittää energiani ex-pat-bileiden sijasta paikallisiin tutustumiseen, mikä ei ole kovin helppoa, kun mitään luonnollista foorumia sille ei ole. Sain vinkin eräästä vanhan kaupungin kahvilasta, jossa kuulemma myös paikalliset naiset viettävät aikaansa. Harkitsenkin perustavani tukikohdan arabianopiskelulleni sinne. :)

Opettajan etsiminen on vihdoin tuottanut tulosta. Sain muutaman mutkan kautta erään syyrialaisen instituutin puhelinnumeron, kävin lähtötasotestissä keskiviikkona ja eilen oli ensimmäinen arabiantuntini. Lähtötasotestistä en ymmärtänyt juuri mitään (kuulemma siinä oli ollut jotain urheilusanastoa ja kielioppitermistöä arabiaksi), enkä kovin korkeita pisteitä tainnut saada. Sain opettajakseni nuoren, arviolta parikymppisen pojanklopin, joka toissapäivänä FIMEllä pistäytyessään oli varsin hiljainen ja ujonoloinen. Eilen päästessämme aloittamaan varsinaisen opetuksen, osoittautui hän onneksi ihan pätevänoloiseksi kaveriksi. Toivotaan, että tämä viimeisin vaikutelma osoittautuu oikeaksi, eikä tarvitse etsiä enää lisää opettajia. Arabianopettajien kysyntä Damaskoksessa on suurta ja kaikki hyvät arabianopettajat ovat ylityöllistettyjä. Riittävästi rahaa kerättyään (opettaminen täällä vaikuttaisi olevan paikallisella mittapuulla varsin tuottoisaa puuhaa) he tuntuvat kaikki lähtevän ulkomaille. Niin tämäkin opettaja, jota minulle suositeltiin ja jonka toivoin saavani opettajakseni. Onni heille, menetys meille, jotka yritämme niitä hyviä opettajia löytää...

Elämä Damaskoksessa on asettunut mukavasti uomiinsa. Päivät kuluvat arabiaa opiskellen ja kaupungilla tepastellen sekä leväten: kuumuus täällä on varsin uuvuttavaa. En ole pitänyt erityistä kiirettä nähtävyyksiin tutustumisessa: täytyy jotakin säästää tulevillekin viikoille. Enemmän olen nauttinut Damaskoksen tunnelmasta: vesipiipun polttelusta ja teen juonnista vanhan kaupungin teehuoneilla ja kävelyistä vanhan kaupungin kapeilla kujilla. Täällä on varsin rauhallista ja tuntuu turvalliselta kävellä kaupungilla mihin aikaan vuorokaudesta tahansa. Rikollisuutta on minimaalisen vähän. Ylipäänsä nautin siitä, ettei ole kiire mihinkään. Jos aamulla ei huvita nousta, niin sitten en nouse. Ja jos huvittaa istua koko päivä FIMEn terassilla lukemassa romaania, niin teen niin. No, saatan käydä läheisellä falafel-kojulla hakemassa lounasta ja kylmää juotavaa. Leppoisaa!

Damaskoksessa vihdoin

Saavuin Damaskoksen kuumuuteen myöhään sunnuntai-iltana. Ammanin kolmisenkymmentä astetta tuntui vielä sopivalta, mutta Damaskoksen lähes neljäkymmentä astetta tekee hiukan tiukkaa. Ja lisää on luvassa...

Ammanissa piipahdin viimeisenä päivänä ohimennen kovin vaatimattoman oloisessa pienessä arkeologisessa museossa. Yllätys oli suuri, kun takahuoneesta löytyi luiden joukosta ainakin kaikille teologeille ja Remeksen viimeisimmän lukeneille tuttuja Qumranin kirjakääröjä.

Ammanista vielä sen verran, että oikeasti kaupunki oli ihan kiva ja ihmiset keskimäärin tosi ystävällisiä. Viimeisimmästä kirjoituksestani kun saattoi saada hiukan toisenlaisen kuvan. Ja kyllä sain hellyyttävääkin huutelua osakseni: eipä sitä pysty kun kauniisti hymyillä ja vastata, kun alta kouluikäinen lapsi huutaa perään "Welcome to Jordan, what´s your name?". Mutta kuten Anna jo kommentoikin, kyseessä ilmeisesti on Jordanian erikoisuus. Ainakaan muutaman päivän kokemuksen perusteella Damaskoksessa ei vastaavaa häirintää esiinny. Ainoat paikalliset, jotka kadulla ovat ottaneet minkäänlaista kontaktia, olivat muutamat ystävälliset henkilöt, jotka isoja kauppakasseja helteessä raahatessani kysyivät, olisivatko voineet auttaa kantamusten kanssa.

Päivät Damaskoksessa ovat menneet pitkälti käytännön asioita hoitaessa: asettuessa Suomen Lähi-idän instituutin huoneistoon asumaan, kaupunkiin tutustuessa, paikallisen liittymän hankkimisessa ja arabian opettajan etsimisessä. Tarkoitukseni on ottaa tunteja yksityisopettajalta tämän reilun kuukauden ajan, minkä Damaskoksessa tulen viettämään. Näyttää kuitenkin pahasti siltä, että opettaja, jota minulle on suositeltu, on kovin kiireinen, eikä hänellä välttämättä ole aikaa opettaa minua. Sovimme kuitenkin tapaamisesta ja toivon, että hänellä on ehdottaa muita hyviä opettajia, ellemme saa sovitettua aikataulujamme yhteen. Tai siis hänen aikatauluaan, minullahan ei muuta olekaan kuin aikaa, kerrankin... :) Ellei, niin eri opettajia täällä kyllä riittää, haasteena on vain sen hyvän löytäminen suuresta joukosta. Täällä on muutamia muitakin arabianopiskeijoita, jotka painivat saman ongelman kanssa. Yksi lopetti äskettäin kurssin yliopistolla, jossa opettajan vastaus kysymyksiin useimmiten kuulemma oli "It´s same, same but different".

No, onneksi täällä on paljon ihmisiä, joilta kysyä kokemuksista ja jotkut kuulemma ovat onnistuneet löytämään hyviäkin opettajia. Kunhan saan arabian opintoni järjestettyä, ryhdyn suunnittelemaan, mitä kaikkea muuta kivaa täällä ollessani tekisin. Toissailta sujui rattoisasti paikallisessa Suskan kanssa Saudi-Arabian ja Ukrainan välistä jalkapallomatsia seuratessa, vesipiippua poltellessa ja Backgammonia pelatessa. Eilen kävimme FIMEn (Suomen Lähi-idän instituutin) johtajan Raijan ja suomalaisten konferenssissa olleiden tutkijoiden Hannun ja Susannen kanssa tutustumassa FIMEn tuleviin toimitiloihin Damaskoksen vanhassa kaupungissa. Paljon niissä on tekemistä, mutta todella hienot niistä tulevat aikanaan. Kävimme syömässä vanhan kaupungin kristityssä osassa, jossa ruoan kanssa sai jopa lasillisen viiniä. Viiniä ei olekaan parin viime viikon aikana pahemmin ollut tarjolla.

Hyvää juhannusta! Saapa nähdä, tuleeko keskikesän juhlaa täällä juhlistettua millään tavoin. Ainakin kokko jäänee näissä helteissä rakentamatta.

Street harassment - kohtaamisia Ammanin kujilla

Konferenssin yhteydessä on koko viikon pyörinyt ranskalais-arabialainen elokuvafestivaali ja eilen päätin paneelien välissä käydä katsomassa pari leffaa. Se, että iranilainen elokuva, jota varta vasten menin katsomaan, oli peruttu, ei enää tässä vaiheessa konferenssia tullut yllätyksenä. Sen sijaan näin dokumenttielokuvan egyptinjuutalaisesta laulajasta, Faiza Rushdista sekä erittäin mielenkiintoisen jordanialaisen dokumenttielokuvan sukupuolisesta häirinnästä Ammanin kaduilla. Elokuvan oli tehnyt suurinpiirtein ikäiseni jordanialainen nainen, Dalia Kury, joka oli myös läsnä näytöksessä. Elokuvassa haastateltiin miehiä ja nuoria poikia jotka harjoittavat sukupuolista häirintää, lähinnä huutelemalla naisten perään ja ehdottelemalla törkeyksiä.

Kury oli kerännyt haastateltavansa niiden miesten joukosta, jotka olivat huudelleet hänen peräänsä ja pyrkinyt selvittämään, miksi sukupuolinen häirintä Ammanin kaduilla on niin yleistä. Selityksiä miehillä kyllä riitti, lähtien siitä, että naiset itse asiassa pitävät siitä, että heille huudellaan päätyen pelkoon leimautumisesta nörtiksi muiden miesten silmissä, ellei osallistu häirintään sekä siihen, että yksinkertaisesti on pakko huudella, jos vastaan kävelee kaunis nainen. Jordanian laki kieltää moisen häirinnän ja erään nuoren pojan kanssa Kury kävi myös paikallisen moskeijan imaamin pakeilla toteamassa, että toiminta on islamin vastaista. Tapaamisen jälkeen poika kertoi muistavansa jonkin aikaa olla huutelematta, mutta totesi ehkä unohtavansa asian, jos vastaan kävelee kaunis tyttö.

Myös huntua käyttävät naiset (mikä ei ole pakollista Jordaniassa) kertoivat kokevansa sukupuolista häirintää kadulla, eikä sen määrässä heidän mukaansa ole tapahtunut muutosta sen jälkeen, kun he ovat ryhtyneet käyttämään huntua.

Mietin elokuvan jälkeen, mahtaako häirintä todella olla niin laajamittaista kuin dokumentissa annettiin ymmärtää. Eiliseen mennessä en juurikaan ollut sitä kokenut, olinhan viettänyt kaikki päivät aamusta iltaan konferenssissa. Toki olen huomannut, että kaduilla tuijotetaan, mutta sen kummempaa huutelua en ollut saanut osakseni.

Tänään konferenssin loputtua yhden maissa lähdin tutustumaan muutamiin Ammanin turistinähtävyyksiin, mm. 100-luvulla rakennettuun roomalaiseen amfiteatteriin, ja päivän aikana ehdin todeta, että sukupuolinen häirintä todella on yleistä Ammanissa. Sormet, eivät edes varpaat mukaanlukien, riitä laskemaan huutojen määrää. Osa niistä varmasti oli ihan hyväntahtoisiakin, mutta suurin osa selkeästi ei. Täytynee opetella jotakin ilkeää arabiaksi, jotta tarvittaessa on jotakin, millä vastata. Joka hetki kun ei jaksaisi olla välittämättä. Toivottavasti tämä tosiaan on ammanilainen ilmiö, ettei huutelua ja ehdotuksia tarvitse kuunnella koko kesää ihan tässä mittakaavassa.

Päivä päättyi kuitenkin mukavissa merkeissä: kävimme amfiteatterilla tapaamani saksalaisen tytön kanssa ensin polttelemassa vesipiippua ja myöhemmin syömässä luomuravintolassa (kyllä, väittivät itseään sellaiseksi!), josta oli upeat näkymät Ammanin yli. Tässä hiukan niitä muidenkin ihailtavaksi.



Näkymä luomuravintolasta Ammanin keskustan yli ja taitaapa näkyä vähän kauemmaksikin. Amman on alunperin rakennettu seitsemälle kukkulalle, nyttemmin kaupunki taitaa levittäytyä jo parille kymmenelle. Ylä- ja alamäkiä siis riittää.




Näkymä ravintolasta toiseen suuntaan. Kuinkahan monta kymmentä metriä pitkä tuo lippu lienee, aika monen kilometrin päässä se nimittäin on.





Antonius Piuksen 100-luvulla rakennuttama amfiteatteri, joka vetää 6000 ihmistä. Vaikuttava, vaikkei ihan vedäkään vertoja Tunisian El Jemille, Rooman Colosseumista puhumattakaan.

















Hiukan pelotti tulla portaita alas...

Shari'aa ja reilua kauppaa

Tämän päivän esitykset alkoivat samoissa merkeissä kuin aiemmatkin. Saapuessani hyvissä ajoin kuuntelemaan klo 11 alkamaan ilmoitettua esitystä perhelaista ja shari'asta lainsäädännön perustana, sain kuulla esityksen jo päättyneen. Se oli vain päätetty pitää kaksi tuntia aiemmin ja tiedotus asiasta oli jäänyt puolitiehen. No, harmitus haihtui nopeasti, kun yläkerrassa oli juuri alkanut UNESCOn järjestämä koko päivän mittainen seminaari, joka käsitteli naisten roolia eri Lähi-idän maiden oikeusjärjestelmissä ja oikeudellisessa päätöksenteossa. Kuulimme erittäin mielenkiintoisia puheenvuoroja Jemenistä, Algeriasta, Turkista, Iranista, Palestiinasta sekä Libanonista. Seminaarin päätteeksi kävin tutustumassa konferenssia varten rakennettuun reilun kaupan toriin. Sinänsä aika yllättävää, että reilu kauppa tunnetaan myös Jordaniassa. Ei täällä toki sertifiointia (reilun kaupan merkkiä) ole käytössä, mutta niin innokkailta torilla puuhaavat paikallisen reilun kaupan vapaaehtoiset vaikuttivat, etten ihmettelisi, vaikka pian olisikin.

Konferenssi on yli puolivälin ja jossain määrin se on kyllä ollut pettymys. Esitysten taso on ollut todella vaihteleva ja valitettavan monet tutkijat eivät ole ilmaantuneet paikalle esittämään papereitaan. Joukossa on toki ollut muutamia erittäin hyviäkin esityksiä, kuten tämänpäiväinen UNESCOn seminaari, mutta keskimäärin taso ei ole ollut kovin korkea. Itse en ole pitänyt esitystä, koska ajattelin etukäteen, ettei kukaan kuitenkaan olisi kiinnostunut perustutkinto-opiskelijan "tutkimuksista", mutta olisi esitykseni varmasti tähän joukkoon sopinut aivan mainiosti. No, ehkä joku toinen kerta. Ja kyllä konferenssiin osallistuminen joka tapauksessa on ollut mielenkiintoinen kokemus: kiintoisia keskusteluja tauoilla sekä muutamia hyviä kontakteja ja vinkkejä gradua varten.

Luvassa on vapaa ilta. Taidan suunnata johonkin kivaan ravintolaan syömään ja vähän kävellä kaupungilla ennen paluuta hotellille, jossa odottaa eilen jännittävään kohtaan jäänyt dekkari. Kiva, kun on pitkästä aikaa taas aikaa lukea romaaneja! :)

Terveisiä Ammanista, Jordaniasta!

Kesävisiittini Lähi-itään alkoi siis Ammanista akateemisissa merkeissä: nyt toista päivää käynnissä olevan Lähi-idäntutkimuksen maailmankonferenssin puitteissa. Saavuin tänne lauantaina aamupäivästä Budapestin ja Damaskoksen kautta rättiväsyneenä täysin epäinhimillisten lentoaikojen vuoksi. Lento Budapestistä lähti puolen yön maissa ja saapui Damaskokseen aamuyöstä 3.30. Pari tuntia odotusta ja bussilla eteenpäin kohti Ammania, jonne saavuin seitsemän passintarkastuksen jälkeen hiukan ennen puoltapäivää.

Suomen Lähi-idän instituutin kurssilla Kairossa pari vuotta sitten tapaamani Suska, joka parhaillaan on harjoittelussa Damaskoksen suurlähetystössä, on täällä myös. Majoitumme viihtyisässä, mutta vaatimattomassa Palace-hotellissa keskellä vilkasta kauppakatua Ammanin keskustassa. Ammanissa keskusta koostuu kaupungin köyhimmistä alueista ja sitä ympäröivät pakolaiskaupunginosat. Pakolaisstatuksella eläviä täällä on edelleen paljon, väestöstä 65% on palestiinalaisia. Asukkaita Jordaniassa on vajaa kuusi miljoonaa, joista vajaa kaksi miljoonaa asuu Ammanissa.

Konferenssi on suuri, osallistujia on yli 1300 78 eri maasta. Edustettuna ovat kaikki mahdolliset alat Lähi-itään liittyen. Samaan aikaan eri paikoissa pyörii kymmenkunta tapahtumaa: valinnanvaraa siis riittää liiankin kanssa. Konferenssi on ollut mielenkiintoinen, vaikka toistaiseksi luentojen suhteen minulla onkin käynyt hiukan huono tuuri. Esimerkiksi tämän aamun paneelin kuudesta puhujasta vain yksi oli syystä tai toisesta päässyt paikalle. Näin puheenvuoro naisten oikeuksien vertailusta iranilaisessa ja kansainvälisessä oikeudessa jäi harmikseni väliin. No, aina ei voi voittaa. Täytyy toivoa, että loppuviikon luennoilla panelistit ovat paremmin paikalla.

Jordanian kuningas Abdullah II:n oli tarkoitus kunnioittaa konferenssiamme läsnäolollaan eilisissä avajaisissa. Hän kuitenkin perui osallistumisensa viime hetkellä, liekö Abu Musab al-Zarqawin viimeviikkoiseen kuolemaa seuranneiden selkkausten vuoksi. Neljä jordanialaista islamistipuolueen kansanedustajaa oli vieraillut viikonloppuna Zarqawin perheen luona jättämässä surunvalittelunsa ja kunnioittamassa marttyyrinä pitämänsä Zarqawin muistoa, mikä on herättänyt kovasti kalabaliikkia Jordaniassa. Tämän päivän lehti tiesi kertoa heidän pidätyksestään kuulusteluja varten.

Muuten elämä täällä Ammanissa sujuu varsin leppoisissa merkeissä. Ihmiset ovat hurjan ystävällisiä ja avuliaita, ruoka hyvää ja lämpöä on sopivasti (kolmisenkymmentä astetta). Vuoden arabianopinnoistani ei täällä ole toistaiseksi paljoa iloa ollut, tosin eipä yliopistolla juuri turistisanastoa olekaan opeteltu. Yksityistunnit Damaskoksessa tulevat siis tarpeeseen. Ammanin nähtävyyksiin en ole vielä ehtinyt tutustua, mutta viivyn konferenssin jälkeen vielä muutaman päivän ja eiköhän tänne tule vielä palattua kesän aikana. Jollei muuten, niin matkalla Petraan.

Kesä on kuulemma vihdoin saapunut Suomeenkin, nauttikaahan siitä!