Hemma bra men borta bäst...?
Onnellisesti Suomessa, palasimme toissapäivänä. Viimeinen viikko reissussa kului Syyriaa kiertäen. Nähtyä tuli mm. Palmyra, Aleppo, Hama, Krak des chevaliers ja Apamea. Kirjoittelen niistä enemmän kuvien kera parin viikon sisällä. Kotiinpaluu on ollut aika työntäyteistä. Töiden lisäksi olen tavannut ystäviä ja yrittänyt toistaiseksi hiukan huonolla menestyksellä nukkua univelkoja pois. Huomisesta alkaen otan kuitenkin taas etäisyyttä työhön ja Helsingin arkeen viikoksi karkaamalla mökille. Sitä olenkin kaivannut: saunomista, uimista, upeita auringonlaskuja ja mökin rauhaa. Eikä taida edes tarvita lähteä metsään kuin kävelylle, kun sieniäkään ei kerran juurikaan ole tarjolla. Mutta parin viikon sisällä siis loppukaneetit reissusta, käykäähän vielä elokuun loppupuolella lukaisemassa!
Kettujahdissa tähtitaivaan alla
Pääsimme jatkamaan matkaa Ammanista kohti eteläistä Jordaniaa ja Petraa perjantaina Mikon vatsataudin hiukan helpotettua. Yhden lääkärikäynnin ja öisen visiitin ambulanssilla sairaalaan tiputukseen kuumeen noustessa lääkityksestä huolimatta lähemmäs neljääkymmentä tauti kuitenkin vaati. No, onneksi siitä selvittiin säikähdyksellä.
Petra osoittautui juuri niin kauniiksi kuin olimme sen kuvitelleetkin. Upeita, yli 2000 vuotta vanhoja kallioseinämiin kaiverrettuja hautoja ja temppeleitä. Aika näppäriä käsistään nuo nabatealaiset. Lähi-idän kriisi on verottanut turisteja Petrassa asti ja iloksemme emme joutuneet ihailemaan raunioita kovin monen sadan turistin seassa. Paikallisten beduiinien, jotka tienaavat elantonsa pääasiassa turismin parissa, kannalta turistien vähäinen määrä toki on harmillista. Myös lämpötila yllätti positiivisesti: normaalisti tähän aikaan vuodesta lämpötila Petrassa nousee yli neljänkymmenen, mutta meidän vierailumme aikana lämpötila pysytteli 35 asteesssa ja sen alapuolella. Tosin kyllä sekin tuntui riittävän kuumalta kävellessä rauniolta toiselle useita kilometrejä ja varsinkin kiivetessä Petran vuoria ylös ja alas.
Petraa on aikanaan ollut helppo puolustaa, koska päätie Petraan kulkee reilun kilometrin mittaisen Siqin, joka on maanjäristyksen seurauksena keskelle kalliota muodostunut väylä, läpi. Kauneinta Petrassa on on siqin lopussa avautuva näkymä Al-Khaznehiin, Treasuryyn, joka lienee aika monille tuttu Indiana Jones ja viimeinen ristiretki –elokuvasta. Petraa kutsutaan myös vaalenpunaiseksi kaupungiksi: punertava kallio värjäytyy auringon valossa monissa kohdin kauniin vaaleanpunaiseksi.
Pitkän päivän päätteeksi ratsastimme aaseilla takaisin siqille. Kuvassa Mikko ja taustalla näkyvät kuninkaalliset haudat.
Kuvien ottaminen oli mainio syy pitää taukoja kipuamisen lomassa.
Monastery, joka sijaitsee yhden vuoren huipulla - aika monen hikipisaran matkan päässä.
Petran kalliomaisemaa
Nykyisin Petrassa asuu beduiineja, joista vain marginaalinen osa enää elää nomadeina. Vielä muutamia kymmeniä vuosia sitten suurehko osa Petran beduiineista asui kallioseinämiin kaiverretuissa luolissa, mutta sittemmin he ovat muuttaneet arkeologisten kaivausten ja varmasti myös turismin tieltä kauemmas raunioilta rakennettuihin beduiinikyliin taloihin, kaikki eivät niin mielellään. Beduiinit ovat erittäin vieraanvaraisia ja niinpä mekin saimme kutsun erään beduiiniperheen kotiin. He olisivat tarjonneet meille kaiken mahdollisen yösijasta lähtien, mutta viivyimme vain teehetken verran. Se oli yksi Petran matkamme kohokohdista.
Kuvassa taustalla Omar, joka kutsui meidät kotiinsa. Edessä ylimpänä hänen 2-vuotias tyttärensä Razan, joka antaa kyytiä 3- ja 4-vuotiaille serkuilleen.
Beduiiniteltta
Teimme myös vuorokauden mittaisen matkan Wadi rumin autiomaahan. Jordania on pääasiassa autiomaata, mutta Wadi rumin suojeltu autiomaa on aivan erityislaatuinen: upeita vuoria ja punaista hiekkaa. Suunnitellessamme reissua sen toteuttaminen omatoimimatkana tuntui niin työläältä ja aikaavievältä, että päätimme leikkiä porvaria ja vuokrata oman jeepin oppaineen hotellilta. Itse asiassa Wadi rumiin ei olisi edes päässyt ilman opasta, eli olisimme joka tapauksessa joutuneet sellaisen palkkaamaan . Tämä järjestely osoittautui erinomaiseksi, vaikkakin suht kalliiksi, Opas haki meidät hotellilta, ajelutti ympäri Wadi rumia ja vei meidät yöksi beduiinileiriin. Wadi rumissa ei loppujen lopuksi ollut kovin paljoa nähtävää, mutta koettavaa senkin edestä. Autiomaan rauha ja hiljaisuus teki todella hyvää ja öinen kirkas tähtitaivas oli uskomattoman kaunis. Olin etukäteen hieman skeptinen tähtitaivaan hehkuttamisen suhteen, onhan tuo ennenkin nähty, mutta en kyllä muista koskaan nähneeni sitä näin upeana. Täällä tietysti näkyy joitakin sellaisia tähtiä, joita Suomessa ei näe (ihan kun niistä jotain tietäisin...), mutta hienointa oli se, miten kirkkaasti tähdet näkyivät ja miten paljon niitä näkyi autiomaan pimeydessä.
Yleisön (eli äidin) pyynnöstä tässä yksi kuva meistä Wadi rumissa auringonlaskun aikaan.
Autiomaan eläimistä tapasimme ainoastaan ketun, mutta se olikin varsin hauska kohtaaminen. Nautittuamme illallisen kettu uskaltautui pimeän turvin muutaman metrin päähän meistä vohkimaan tähteitä. Se uskaltautui takaisin vielä muutamaan otteeseen ja kyttäsin kameran kanssa saadakseni napattua siitä kuvan, mutta kettupa onnistui vohkimaan kananpalansa niin nopeasti, etten kertaakaan onnistunut pääsemään niin lähelle, että olisin saanut kunnollisen kuvan.
Eilen palasimme takaisin Damaskokseen ja tämä päivä on mennyt reissusta toipuessa. Täällä kaikki on ennallaan. Uutuuteena kauppoihin ovat ilmestyneet Hozbollah-paidat, joita vielä viikko sitten ei näkynyt.
Luvassa vielä viikko Syyrian matkailua ja ensimmäisenä suunta kohti Palmyraa heti huomenissa.
