Street harassment - kohtaamisia Ammanin kujilla
Konferenssin yhteydessä on koko viikon pyörinyt ranskalais-arabialainen elokuvafestivaali ja eilen päätin paneelien välissä käydä katsomassa pari leffaa. Se, että iranilainen elokuva, jota varta vasten menin katsomaan, oli peruttu, ei enää tässä vaiheessa konferenssia tullut yllätyksenä. Sen sijaan näin dokumenttielokuvan egyptinjuutalaisesta laulajasta, Faiza Rushdista sekä erittäin mielenkiintoisen jordanialaisen dokumenttielokuvan sukupuolisesta häirinnästä Ammanin kaduilla. Elokuvan oli tehnyt suurinpiirtein ikäiseni jordanialainen nainen, Dalia Kury, joka oli myös läsnä näytöksessä. Elokuvassa haastateltiin miehiä ja nuoria poikia jotka harjoittavat sukupuolista häirintää, lähinnä huutelemalla naisten perään ja ehdottelemalla törkeyksiä.
Kury oli kerännyt haastateltavansa niiden miesten joukosta, jotka olivat huudelleet hänen peräänsä ja pyrkinyt selvittämään, miksi sukupuolinen häirintä Ammanin kaduilla on niin yleistä. Selityksiä miehillä kyllä riitti, lähtien siitä, että naiset itse asiassa pitävät siitä, että heille huudellaan päätyen pelkoon leimautumisesta nörtiksi muiden miesten silmissä, ellei osallistu häirintään sekä siihen, että yksinkertaisesti on pakko huudella, jos vastaan kävelee kaunis nainen. Jordanian laki kieltää moisen häirinnän ja erään nuoren pojan kanssa Kury kävi myös paikallisen moskeijan imaamin pakeilla toteamassa, että toiminta on islamin vastaista. Tapaamisen jälkeen poika kertoi muistavansa jonkin aikaa olla huutelematta, mutta totesi ehkä unohtavansa asian, jos vastaan kävelee kaunis tyttö.
Myös huntua käyttävät naiset (mikä ei ole pakollista Jordaniassa) kertoivat kokevansa sukupuolista häirintää kadulla, eikä sen määrässä heidän mukaansa ole tapahtunut muutosta sen jälkeen, kun he ovat ryhtyneet käyttämään huntua.
Mietin elokuvan jälkeen, mahtaako häirintä todella olla niin laajamittaista kuin dokumentissa annettiin ymmärtää. Eiliseen mennessä en juurikaan ollut sitä kokenut, olinhan viettänyt kaikki päivät aamusta iltaan konferenssissa. Toki olen huomannut, että kaduilla tuijotetaan, mutta sen kummempaa huutelua en ollut saanut osakseni.
Tänään konferenssin loputtua yhden maissa lähdin tutustumaan muutamiin Ammanin turistinähtävyyksiin, mm. 100-luvulla rakennettuun roomalaiseen amfiteatteriin, ja päivän aikana ehdin todeta, että sukupuolinen häirintä todella on yleistä Ammanissa. Sormet, eivät edes varpaat mukaanlukien, riitä laskemaan huutojen määrää. Osa niistä varmasti oli ihan hyväntahtoisiakin, mutta suurin osa selkeästi ei. Täytynee opetella jotakin ilkeää arabiaksi, jotta tarvittaessa on jotakin, millä vastata. Joka hetki kun ei jaksaisi olla välittämättä. Toivottavasti tämä tosiaan on ammanilainen ilmiö, ettei huutelua ja ehdotuksia tarvitse kuunnella koko kesää ihan tässä mittakaavassa.
Päivä päättyi kuitenkin mukavissa merkeissä: kävimme amfiteatterilla tapaamani saksalaisen tytön kanssa ensin polttelemassa vesipiippua ja myöhemmin syömässä luomuravintolassa (kyllä, väittivät itseään sellaiseksi!), josta oli upeat näkymät Ammanin yli. Tässä hiukan niitä muidenkin ihailtavaksi.
Näkymä luomuravintolasta Ammanin keskustan yli ja taitaapa näkyä vähän kauemmaksikin. Amman on alunperin rakennettu seitsemälle kukkulalle, nyttemmin kaupunki taitaa levittäytyä jo parille kymmenelle. Ylä- ja alamäkiä siis riittää.
Näkymä ravintolasta toiseen suuntaan. Kuinkahan monta kymmentä metriä pitkä tuo lippu lienee, aika monen kilometrin päässä se nimittäin on.
Antonius Piuksen 100-luvulla rakennuttama amfiteatteri, joka vetää 6000 ihmistä. Vaikuttava, vaikkei ihan vedäkään vertoja Tunisian El Jemille, Rooman Colosseumista puhumattakaan.
Hiukan pelotti tulla portaita alas...
Kury oli kerännyt haastateltavansa niiden miesten joukosta, jotka olivat huudelleet hänen peräänsä ja pyrkinyt selvittämään, miksi sukupuolinen häirintä Ammanin kaduilla on niin yleistä. Selityksiä miehillä kyllä riitti, lähtien siitä, että naiset itse asiassa pitävät siitä, että heille huudellaan päätyen pelkoon leimautumisesta nörtiksi muiden miesten silmissä, ellei osallistu häirintään sekä siihen, että yksinkertaisesti on pakko huudella, jos vastaan kävelee kaunis nainen. Jordanian laki kieltää moisen häirinnän ja erään nuoren pojan kanssa Kury kävi myös paikallisen moskeijan imaamin pakeilla toteamassa, että toiminta on islamin vastaista. Tapaamisen jälkeen poika kertoi muistavansa jonkin aikaa olla huutelematta, mutta totesi ehkä unohtavansa asian, jos vastaan kävelee kaunis tyttö.
Myös huntua käyttävät naiset (mikä ei ole pakollista Jordaniassa) kertoivat kokevansa sukupuolista häirintää kadulla, eikä sen määrässä heidän mukaansa ole tapahtunut muutosta sen jälkeen, kun he ovat ryhtyneet käyttämään huntua.
Mietin elokuvan jälkeen, mahtaako häirintä todella olla niin laajamittaista kuin dokumentissa annettiin ymmärtää. Eiliseen mennessä en juurikaan ollut sitä kokenut, olinhan viettänyt kaikki päivät aamusta iltaan konferenssissa. Toki olen huomannut, että kaduilla tuijotetaan, mutta sen kummempaa huutelua en ollut saanut osakseni.
Tänään konferenssin loputtua yhden maissa lähdin tutustumaan muutamiin Ammanin turistinähtävyyksiin, mm. 100-luvulla rakennettuun roomalaiseen amfiteatteriin, ja päivän aikana ehdin todeta, että sukupuolinen häirintä todella on yleistä Ammanissa. Sormet, eivät edes varpaat mukaanlukien, riitä laskemaan huutojen määrää. Osa niistä varmasti oli ihan hyväntahtoisiakin, mutta suurin osa selkeästi ei. Täytynee opetella jotakin ilkeää arabiaksi, jotta tarvittaessa on jotakin, millä vastata. Joka hetki kun ei jaksaisi olla välittämättä. Toivottavasti tämä tosiaan on ammanilainen ilmiö, ettei huutelua ja ehdotuksia tarvitse kuunnella koko kesää ihan tässä mittakaavassa.
Päivä päättyi kuitenkin mukavissa merkeissä: kävimme amfiteatterilla tapaamani saksalaisen tytön kanssa ensin polttelemassa vesipiippua ja myöhemmin syömässä luomuravintolassa (kyllä, väittivät itseään sellaiseksi!), josta oli upeat näkymät Ammanin yli. Tässä hiukan niitä muidenkin ihailtavaksi.
Näkymä luomuravintolasta Ammanin keskustan yli ja taitaapa näkyä vähän kauemmaksikin. Amman on alunperin rakennettu seitsemälle kukkulalle, nyttemmin kaupunki taitaa levittäytyä jo parille kymmenelle. Ylä- ja alamäkiä siis riittää.
Näkymä ravintolasta toiseen suuntaan. Kuinkahan monta kymmentä metriä pitkä tuo lippu lienee, aika monen kilometrin päässä se nimittäin on.
Antonius Piuksen 100-luvulla rakennuttama amfiteatteri, joka vetää 6000 ihmistä. Vaikuttava, vaikkei ihan vedäkään vertoja Tunisian El Jemille, Rooman Colosseumista puhumattakaan.
Hiukan pelotti tulla portaita alas...
posted by Tanja | 8:36 ip.
1 Comments:
Itse huomasin viime kesänä Jordanian olevan ihan omaa luokkaansa huutelun ja häirinnän suhteen. Syyriassa kaikki vain tuijottivat, Libanonissa kukaan ei välittänyt ja Egyptissäkin lähinnä huudeltiin positiivisia asioita, mutta Jordaniassa todella oli välillä ahdistaviakin hetkiä. Jordanialaiset miehet tuntuivat myös käyvän sumeilematta kiinni takamukseen (yms. ruumiinosiin) jos saivat mahdollisuuden, moista en kokenut missään muualla.
Lähetä kommentti
<< Home