Viimeinen viikko Syyriassa

Ensinnäkin anteeksi, että Lähi-idänreissuni huipentuman raportoiminen blogiini on venynyt luvattua pidemmälle ja kiitos niille innokkaille, jotka vielä tässä vaiheessa ovat vaivautuneet tänne asti sitä lukemaan. Kotiin palattuani huomasin myös sen, että Mozillan käyttäjillä (joita varmaan suurin osa on) kuvatekstit asettuvat aivan eri tavalla kuin Internet explorerissa, joka minulla oli käytössäni reissussa. Pahoittelen, koetan niitäkin asetella paremmin kohdalleen, kunhan ennätän.

Mutta nyt palaan ajassa kuukauden takaisinpäin, jolloin vielä olin nauttimassa lomailusta ja Syyriasta. Viimeinen viikkomme Syyriassa kului paikasta toiseen reissatessa. Olin "säästänyt" tietyissä paikoissa vierailun loman ajaksi. Kun sairastelu hidastutti matkatekoamme, alkoi lopussa tulla hiukan kiire, jotta ehdimme käydä kaikissa niissä paikoissa, jotka halusin/-mme vielä nähdä. Viikkoon mahtuivat visiitit Palmyraan, Aleppoon, Hamaan, josta käsin teimme päivämatkan Apameaan, Crac des chevaliersin linnaan ja johonkin pienempään linnaan, jonka nimeä en nyt tähän hätään muista sekä pari päivää Damaskoksessa.

Palmyra kuuluu Syyrian must see -nähtävyyksiin ja olihan se kiistatta hieno: massivisia, hyvinsäilyneitä/restauroituja roomalaisraunioita keskellä ei mitään. Elokuu nyt vain ei ole paras mahdollinen ajankohta Palmyran-vierailulle. Lämpötila kipusi yli neljänkymmenen ja paahtava aurinko, jolta ei päässyt suojaan, verotti voimia huomattavasti. Niinpä kolmen tunnin kiertelyn jälkeen olimme kirjaimellisesti kypsiä hyppäämään ilmastoituun bussiin ja takaisin kohti Damaskosta.
































Heti seuraavana päivänä aamuvarhain päätimme ottaa suunnan kohti pohjoista. Tarkoituksemme oli ensin suunnata Crac des chevaliersin linnaan, mutta kun olisimme joutuneet odottamaan seuraavaa bussia yli tunnin asemalla, päätimmekin hypätä juuri lähdössä olevaan Aleppon bussiin ja jättää Cracin-vierailun paluumatkalle. Kesken bussimatkan tajusin, että olimme matkalla Aleppoon perjantaina, jolloin lähes kaikki, mukaanlukien monien mielestä Aleppon tärkein nähtävyys, souq, olisi kiinni. Eikä meillä oikein ollut aikaa jäädä viettämään lauantaitakin Aleppossa, olihan paluulentoomme (ti) enää pari hassua päivää. No, näimme hiukan erilaisen Aleppon, mutta toisaalta nyt meillä oli hyvin aikaa jäädä jutustelemaan paikallisten kanssa ja haistella ilmapiiriä eri puolilla kaupunkia. Meille jäikin varsin positiivinen kuva Alepposta ja aleppolaisista. Monet tulivat juttelemaan ja halusivat kuvattavaksi. Juttelimme pitkään syyrialaisen ympäristönsuojelun olemattomattomuudesta paikallisen kemianopiskelijan kanssa ja vietimme aikaa vanhan kaupungin suuressa moskeijassa. Myös vanhan kaupungin linnoitus oli avoinna.


Aleppon suuri moskeija


















Miehiä suuressa moskeijassa lukemassa Koraania.










Aleppon kaupunki-
maisemaa linnoituksesta katsottuna.








Aleppo on nimetty vuoden 2006 islamilaisen kulttuurin pääkaupungiksi, mikä ei voi jäädä huomaamatta kenelläkään kaupungissa vierailevalle, sen verran ahkerasti kaupunki tätä mainostaa julistein, maalauksin ja valotauluin.







Nautittuamme rauhallisesta ja hiljaisesta perjantaipäivästä Aleppossa suuntasimme illalla kohti Hamaa, jota monet opaskirjat kehuivat Syyrian viehättävimmäksi kaupungiksi. Tämän saatoimme hyvin nopeasti allekirjoittaa. Ensinnäkin kaupungin läpi kulki kunnon joki, joka on melko harvinaista Syyriassa. Yksin se toi tiettyä raikkautta kaupunkiin. Joen varrella on lukuisia norioita, puisia vesimyllyjä tai -pyöriä. Niillä on aikoinaan kerätty vettä talteen ja ilmeisesti niin tehdään ainakin jossain määrin edelleenkin, vaikka lähinnä pyörät taitavat pyöriä nykyisin nostalgiasyistä. Niin turistit kuin paikallisetkin kerääntyvät iltaisin joen rannalle norioiden läheisyyteen viettämään aikaa ystävien ja perheiden kanssa. Noriat pitävät hauskaa murisevaa ääntä ja näimmepä joidenkin nuorten poikien nappaavan kiinni pyörän rattaista ja hyppäävän jonkin aikaa ylösnoustuaan jokeen (kuvassa alhaalla).



































Kuten muuallakin Syyriassa, ihmiset olivat kovin ystävällisiä. Hamassa kuitenkin useammat ihmiset tulivat kanssamme juttelemaan ja oli enemmän sääntö kuin poikkeus, että kadulla vastaantullut ihminen tervehti meitä. Syynä varmaan on se, ettei Hamassa ole loppujen lopuksi kuitenkaan niin paljon turisteja kuin useimmissa muissa paikoissa, joissa olimme vierailleet.


Ollessamme illalla kävelyllä ja katselemassa norioita, kaksi miestä ja pieni poika, jotka olivat kahvipannun kanssa tulleet viettämään iltaa joen rantaan, kutsuivat meidät kardemummakahville.


Aikaa säästääksemme päätimme osallistua hotellin järjestämälle päivämatkalle Apameaan ja Crac des chevaliersiin sekä muutamaan pienempään linnaan matkan varrella. Julkisilla kaikki tämä ei olisikaan onnistunut yhden päivän aikana ja joka tapauksessa meille olisi tullut kiire ehtiä Craciin. Nuo muut linnat eivät olleet niin kovin kummoisia, mutta alunperin suunnitellun Cracin lisäksi Apamean näkeminen oli kiva juttu.


Apameassa oli saman-
tyyppisiä roomalais-
raunioita kuin Palmyrassa, mutta jotenkin se tuntui aidommalta kuin Palmyra. Palmyra vaikutti kuitenkin liian laitetulta. Ja ehkä osaltaan Apameassa viihdyimme paremmin senkin takia, ettei siellä ollut niin kuuma.



Crac des chevaliers oli juuri niin tarunhohtoinen linnoitus kuin olimme kuulleetkin. Pääasiassa risti-
retkeläisten 1100-luvulla rakentama suuri linna oli täynnä salakäytäviä, torneja kapeine portaikkoineen ja sitä ympäröi leveä muuri, jolta aikoinaan on ollut hyvä tähystää vihollisia ja jolta nyt oli mukava katsella näkymiä.

Loppuun vielä muutama kuva tyypillisistä syyrialaisista mauste- ja hedelmäkojuista, joissa oli tarjolla vaikka mitää hyvää pilkkahintaan.





























Ja tässä niitä Hizbollah-paitoja, joita kukaan kolmesta niitä toivoneesta ei saanut tuliaisiksi, koska sain pyynnöt liian myöhään :(











Kaiken kaikkiaan kesäni Lähi-idässä oli kerrassaan upea. Palattuani monet ovat tahtoneet kuulla, mikä reissussa oli parasta. Vaikka koin paljon hienoja juttuja ja näin upeita paikkoja, ei tähän kysymykseen ole vaikea vastata. Parasta olivat ehdottomasti paikalliset ihmiset ja heidän loppumaton ystävällisyytensä ja pyyteetön vieraanvaraisuutensa. Vaikka olen jonkin verran ehtinyt elämäni aikana reissata, en missään muualla ole kokenut sellaista ystävällisyyttä kuin Syyriassa ja Jordaniassa tänä kesänä koin. Tuntui hyvältä huomata, että mediassa lietsottu lännen ja islamilaisen maailman vastakkainasettelu ei tässä suhteessa näy millään tavoin.

Monet ovat myös ihmetelleet, eikö minua pelottanut yhtään. Rehellisesti voin sanoa, että enemmän minua pelottaa kulkea Helsingissä öiseen aikaan kuin vaikkapa Damaskoksessa mihin aikaan tahansa. Väkivaltarikollisuus on olematonta, eikä taskuvarkaita käytännössä ole. Koin oloni turvalliseksi kaikkialla, minne menin, jopa Libanonissa. Tiesin myös, että olisin oitis saanut apua paikallisilta, jos olisin joutunut ongelmiin.

Olin etukäteen varautunut siihen, etten yksin länsimaisena naisena voisi ehkä tehdä aivan kaikkea, mitä haluaisin. Tässä totesin olleeni väärässä. Käytännössä en kokenut, että olisin jäänyt juurikaan mistään paitsi sukupuoleni, tai sen, että matkustin paljolti yksin, takia. No, Damaskoksen hienoimpaan ja vanhimpaan hammamiin en toki päässyt, mutta moneen muuhun hammamiin kylläkin. Viimeisenä päivänä hammamissa käydessäni siellä oli muuten pistetty spontaanit bileet pystyyn: musiikki soi ja naiset tanssivat tuntikaupalla alusvaatteisillaan ja tunnelma oli katossa. Paikalla oli tosin niin paljon porukkaa, että itse peseytyminen meni melkoiseksi jonottamiseksi, mutta tunnelma korvasi senkin.

Vaikka kotiin on aina mukava palata, olisin mieluusti ollut reissussa pidempäänkin. Varsinkin nyt syyssateiden alettua kaipaan takaisin Damaskoksen lämpöön. No, onneksi Lähi-idän tunnelmiin voi palata virittämällä vesipiipun, kuuntelemalla arabimusiikkia ja vaikkapa tekemällä sitruuna-minttu-juoman: tuoretta minttua minulla on pakastin täynnä :)

Voin siis lämpimästi suositella Syyrian ja Jordanian matkailua kaikille, jotka ovat kiinnostuneita ei-niin-tavallisesta turistikohteesta. Nähtävää ja koettavaa riittää paljon (minullakin jäi paljon seuraavaan kertaan), eivätkä useimmat paikat ole täysin turistien kansoittamia.

Tällä erää blogini hiljenee tähän: ehkäpä vielä joskus joltakin reissulta tai muuten innostun kirjoittelemaan lisää, mutta se jää nähtäväksi. Kiitos kaikille, jotka ovat jaksaneet kesän mittaan käydä lukemassa kirjoituksiani ja erityisesti teille, jotka joko tässä blogissa tai muuten olette kommentoineet niitä.