Viimeinen viikko Syyriassa

Ensinnäkin anteeksi, että Lähi-idänreissuni huipentuman raportoiminen blogiini on venynyt luvattua pidemmälle ja kiitos niille innokkaille, jotka vielä tässä vaiheessa ovat vaivautuneet tänne asti sitä lukemaan. Kotiin palattuani huomasin myös sen, että Mozillan käyttäjillä (joita varmaan suurin osa on) kuvatekstit asettuvat aivan eri tavalla kuin Internet explorerissa, joka minulla oli käytössäni reissussa. Pahoittelen, koetan niitäkin asetella paremmin kohdalleen, kunhan ennätän.

Mutta nyt palaan ajassa kuukauden takaisinpäin, jolloin vielä olin nauttimassa lomailusta ja Syyriasta. Viimeinen viikkomme Syyriassa kului paikasta toiseen reissatessa. Olin "säästänyt" tietyissä paikoissa vierailun loman ajaksi. Kun sairastelu hidastutti matkatekoamme, alkoi lopussa tulla hiukan kiire, jotta ehdimme käydä kaikissa niissä paikoissa, jotka halusin/-mme vielä nähdä. Viikkoon mahtuivat visiitit Palmyraan, Aleppoon, Hamaan, josta käsin teimme päivämatkan Apameaan, Crac des chevaliersin linnaan ja johonkin pienempään linnaan, jonka nimeä en nyt tähän hätään muista sekä pari päivää Damaskoksessa.

Palmyra kuuluu Syyrian must see -nähtävyyksiin ja olihan se kiistatta hieno: massivisia, hyvinsäilyneitä/restauroituja roomalaisraunioita keskellä ei mitään. Elokuu nyt vain ei ole paras mahdollinen ajankohta Palmyran-vierailulle. Lämpötila kipusi yli neljänkymmenen ja paahtava aurinko, jolta ei päässyt suojaan, verotti voimia huomattavasti. Niinpä kolmen tunnin kiertelyn jälkeen olimme kirjaimellisesti kypsiä hyppäämään ilmastoituun bussiin ja takaisin kohti Damaskosta.
































Heti seuraavana päivänä aamuvarhain päätimme ottaa suunnan kohti pohjoista. Tarkoituksemme oli ensin suunnata Crac des chevaliersin linnaan, mutta kun olisimme joutuneet odottamaan seuraavaa bussia yli tunnin asemalla, päätimmekin hypätä juuri lähdössä olevaan Aleppon bussiin ja jättää Cracin-vierailun paluumatkalle. Kesken bussimatkan tajusin, että olimme matkalla Aleppoon perjantaina, jolloin lähes kaikki, mukaanlukien monien mielestä Aleppon tärkein nähtävyys, souq, olisi kiinni. Eikä meillä oikein ollut aikaa jäädä viettämään lauantaitakin Aleppossa, olihan paluulentoomme (ti) enää pari hassua päivää. No, näimme hiukan erilaisen Aleppon, mutta toisaalta nyt meillä oli hyvin aikaa jäädä jutustelemaan paikallisten kanssa ja haistella ilmapiiriä eri puolilla kaupunkia. Meille jäikin varsin positiivinen kuva Alepposta ja aleppolaisista. Monet tulivat juttelemaan ja halusivat kuvattavaksi. Juttelimme pitkään syyrialaisen ympäristönsuojelun olemattomattomuudesta paikallisen kemianopiskelijan kanssa ja vietimme aikaa vanhan kaupungin suuressa moskeijassa. Myös vanhan kaupungin linnoitus oli avoinna.


Aleppon suuri moskeija


















Miehiä suuressa moskeijassa lukemassa Koraania.










Aleppon kaupunki-
maisemaa linnoituksesta katsottuna.








Aleppo on nimetty vuoden 2006 islamilaisen kulttuurin pääkaupungiksi, mikä ei voi jäädä huomaamatta kenelläkään kaupungissa vierailevalle, sen verran ahkerasti kaupunki tätä mainostaa julistein, maalauksin ja valotauluin.







Nautittuamme rauhallisesta ja hiljaisesta perjantaipäivästä Aleppossa suuntasimme illalla kohti Hamaa, jota monet opaskirjat kehuivat Syyrian viehättävimmäksi kaupungiksi. Tämän saatoimme hyvin nopeasti allekirjoittaa. Ensinnäkin kaupungin läpi kulki kunnon joki, joka on melko harvinaista Syyriassa. Yksin se toi tiettyä raikkautta kaupunkiin. Joen varrella on lukuisia norioita, puisia vesimyllyjä tai -pyöriä. Niillä on aikoinaan kerätty vettä talteen ja ilmeisesti niin tehdään ainakin jossain määrin edelleenkin, vaikka lähinnä pyörät taitavat pyöriä nykyisin nostalgiasyistä. Niin turistit kuin paikallisetkin kerääntyvät iltaisin joen rannalle norioiden läheisyyteen viettämään aikaa ystävien ja perheiden kanssa. Noriat pitävät hauskaa murisevaa ääntä ja näimmepä joidenkin nuorten poikien nappaavan kiinni pyörän rattaista ja hyppäävän jonkin aikaa ylösnoustuaan jokeen (kuvassa alhaalla).



































Kuten muuallakin Syyriassa, ihmiset olivat kovin ystävällisiä. Hamassa kuitenkin useammat ihmiset tulivat kanssamme juttelemaan ja oli enemmän sääntö kuin poikkeus, että kadulla vastaantullut ihminen tervehti meitä. Syynä varmaan on se, ettei Hamassa ole loppujen lopuksi kuitenkaan niin paljon turisteja kuin useimmissa muissa paikoissa, joissa olimme vierailleet.


Ollessamme illalla kävelyllä ja katselemassa norioita, kaksi miestä ja pieni poika, jotka olivat kahvipannun kanssa tulleet viettämään iltaa joen rantaan, kutsuivat meidät kardemummakahville.


Aikaa säästääksemme päätimme osallistua hotellin järjestämälle päivämatkalle Apameaan ja Crac des chevaliersiin sekä muutamaan pienempään linnaan matkan varrella. Julkisilla kaikki tämä ei olisikaan onnistunut yhden päivän aikana ja joka tapauksessa meille olisi tullut kiire ehtiä Craciin. Nuo muut linnat eivät olleet niin kovin kummoisia, mutta alunperin suunnitellun Cracin lisäksi Apamean näkeminen oli kiva juttu.


Apameassa oli saman-
tyyppisiä roomalais-
raunioita kuin Palmyrassa, mutta jotenkin se tuntui aidommalta kuin Palmyra. Palmyra vaikutti kuitenkin liian laitetulta. Ja ehkä osaltaan Apameassa viihdyimme paremmin senkin takia, ettei siellä ollut niin kuuma.



Crac des chevaliers oli juuri niin tarunhohtoinen linnoitus kuin olimme kuulleetkin. Pääasiassa risti-
retkeläisten 1100-luvulla rakentama suuri linna oli täynnä salakäytäviä, torneja kapeine portaikkoineen ja sitä ympäröi leveä muuri, jolta aikoinaan on ollut hyvä tähystää vihollisia ja jolta nyt oli mukava katsella näkymiä.

Loppuun vielä muutama kuva tyypillisistä syyrialaisista mauste- ja hedelmäkojuista, joissa oli tarjolla vaikka mitää hyvää pilkkahintaan.





























Ja tässä niitä Hizbollah-paitoja, joita kukaan kolmesta niitä toivoneesta ei saanut tuliaisiksi, koska sain pyynnöt liian myöhään :(











Kaiken kaikkiaan kesäni Lähi-idässä oli kerrassaan upea. Palattuani monet ovat tahtoneet kuulla, mikä reissussa oli parasta. Vaikka koin paljon hienoja juttuja ja näin upeita paikkoja, ei tähän kysymykseen ole vaikea vastata. Parasta olivat ehdottomasti paikalliset ihmiset ja heidän loppumaton ystävällisyytensä ja pyyteetön vieraanvaraisuutensa. Vaikka olen jonkin verran ehtinyt elämäni aikana reissata, en missään muualla ole kokenut sellaista ystävällisyyttä kuin Syyriassa ja Jordaniassa tänä kesänä koin. Tuntui hyvältä huomata, että mediassa lietsottu lännen ja islamilaisen maailman vastakkainasettelu ei tässä suhteessa näy millään tavoin.

Monet ovat myös ihmetelleet, eikö minua pelottanut yhtään. Rehellisesti voin sanoa, että enemmän minua pelottaa kulkea Helsingissä öiseen aikaan kuin vaikkapa Damaskoksessa mihin aikaan tahansa. Väkivaltarikollisuus on olematonta, eikä taskuvarkaita käytännössä ole. Koin oloni turvalliseksi kaikkialla, minne menin, jopa Libanonissa. Tiesin myös, että olisin oitis saanut apua paikallisilta, jos olisin joutunut ongelmiin.

Olin etukäteen varautunut siihen, etten yksin länsimaisena naisena voisi ehkä tehdä aivan kaikkea, mitä haluaisin. Tässä totesin olleeni väärässä. Käytännössä en kokenut, että olisin jäänyt juurikaan mistään paitsi sukupuoleni, tai sen, että matkustin paljolti yksin, takia. No, Damaskoksen hienoimpaan ja vanhimpaan hammamiin en toki päässyt, mutta moneen muuhun hammamiin kylläkin. Viimeisenä päivänä hammamissa käydessäni siellä oli muuten pistetty spontaanit bileet pystyyn: musiikki soi ja naiset tanssivat tuntikaupalla alusvaatteisillaan ja tunnelma oli katossa. Paikalla oli tosin niin paljon porukkaa, että itse peseytyminen meni melkoiseksi jonottamiseksi, mutta tunnelma korvasi senkin.

Vaikka kotiin on aina mukava palata, olisin mieluusti ollut reissussa pidempäänkin. Varsinkin nyt syyssateiden alettua kaipaan takaisin Damaskoksen lämpöön. No, onneksi Lähi-idän tunnelmiin voi palata virittämällä vesipiipun, kuuntelemalla arabimusiikkia ja vaikkapa tekemällä sitruuna-minttu-juoman: tuoretta minttua minulla on pakastin täynnä :)

Voin siis lämpimästi suositella Syyrian ja Jordanian matkailua kaikille, jotka ovat kiinnostuneita ei-niin-tavallisesta turistikohteesta. Nähtävää ja koettavaa riittää paljon (minullakin jäi paljon seuraavaan kertaan), eivätkä useimmat paikat ole täysin turistien kansoittamia.

Tällä erää blogini hiljenee tähän: ehkäpä vielä joskus joltakin reissulta tai muuten innostun kirjoittelemaan lisää, mutta se jää nähtäväksi. Kiitos kaikille, jotka ovat jaksaneet kesän mittaan käydä lukemassa kirjoituksiani ja erityisesti teille, jotka joko tässä blogissa tai muuten olette kommentoineet niitä.

Hemma bra men borta bäst...?

Onnellisesti Suomessa, palasimme toissapäivänä. Viimeinen viikko reissussa kului Syyriaa kiertäen. Nähtyä tuli mm. Palmyra, Aleppo, Hama, Krak des chevaliers ja Apamea. Kirjoittelen niistä enemmän kuvien kera parin viikon sisällä. Kotiinpaluu on ollut aika työntäyteistä. Töiden lisäksi olen tavannut ystäviä ja yrittänyt toistaiseksi hiukan huonolla menestyksellä nukkua univelkoja pois. Huomisesta alkaen otan kuitenkin taas etäisyyttä työhön ja Helsingin arkeen viikoksi karkaamalla mökille. Sitä olenkin kaivannut: saunomista, uimista, upeita auringonlaskuja ja mökin rauhaa. Eikä taida edes tarvita lähteä metsään kuin kävelylle, kun sieniäkään ei kerran juurikaan ole tarjolla. Mutta parin viikon sisällä siis loppukaneetit reissusta, käykäähän vielä elokuun loppupuolella lukaisemassa!

Kettujahdissa tähtitaivaan alla

Pääsimme jatkamaan matkaa Ammanista kohti eteläistä Jordaniaa ja Petraa perjantaina Mikon vatsataudin hiukan helpotettua. Yhden lääkärikäynnin ja öisen visiitin ambulanssilla sairaalaan tiputukseen kuumeen noustessa lääkityksestä huolimatta lähemmäs neljääkymmentä tauti kuitenkin vaati. No, onneksi siitä selvittiin säikähdyksellä.

Petra osoittautui juuri niin kauniiksi kuin olimme sen kuvitelleetkin. Upeita, yli 2000 vuotta vanhoja kallioseinämiin kaiverrettuja hautoja ja temppeleitä. Aika näppäriä käsistään nuo nabatealaiset. Lähi-idän kriisi on verottanut turisteja Petrassa asti ja iloksemme emme joutuneet ihailemaan raunioita kovin monen sadan turistin seassa. Paikallisten beduiinien, jotka tienaavat elantonsa pääasiassa turismin parissa, kannalta turistien vähäinen määrä toki on harmillista. Myös lämpötila yllätti positiivisesti: normaalisti tähän aikaan vuodesta lämpötila Petrassa nousee yli neljänkymmenen, mutta meidän vierailumme aikana lämpötila pysytteli 35 asteesssa ja sen alapuolella. Tosin kyllä sekin tuntui riittävän kuumalta kävellessä rauniolta toiselle useita kilometrejä ja varsinkin kiivetessä Petran vuoria ylös ja alas.

Petraa on aikanaan ollut helppo puolustaa, koska päätie Petraan kulkee reilun kilometrin mittaisen Siqin, joka on maanjäristyksen seurauksena keskelle kalliota muodostunut väylä, läpi. Kauneinta Petrassa on on siqin lopussa avautuva näkymä Al-Khaznehiin, Treasuryyn, joka lienee aika monille tuttu Indiana Jones ja viimeinen ristiretki –elokuvasta. Petraa kutsutaan myös vaalenpunaiseksi kaupungiksi: punertava kallio värjäytyy auringon valossa monissa kohdin kauniin vaaleanpunaiseksi.



















Pitkän päivän päätteeksi ratsastimme aaseilla takaisin siqille. Kuvassa Mikko ja taustalla näkyvät kuninkaalliset haudat.


Kuvien ottaminen oli mainio syy pitää taukoja kipuamisen lomassa.













Monastery, joka sijaitsee yhden vuoren huipulla - aika monen hikipisaran matkan päässä.












Petran kalliomaisemaa















Nykyisin Petrassa asuu beduiineja, joista vain marginaalinen osa enää elää nomadeina. Vielä muutamia kymmeniä vuosia sitten suurehko osa Petran beduiineista asui kallioseinämiin kaiverretuissa luolissa, mutta sittemmin he ovat muuttaneet arkeologisten kaivausten ja varmasti myös turismin tieltä kauemmas raunioilta rakennettuihin beduiinikyliin taloihin, kaikki eivät niin mielellään. Beduiinit ovat erittäin vieraanvaraisia ja niinpä mekin saimme kutsun erään beduiiniperheen kotiin. He olisivat tarjonneet meille kaiken mahdollisen yösijasta lähtien, mutta viivyimme vain teehetken verran. Se oli yksi Petran matkamme kohokohdista.

Kuvassa taustalla Omar, joka kutsui meidät kotiinsa. Edessä ylimpänä hänen 2-vuotias tyttärensä Razan, joka antaa kyytiä 3- ja 4-vuotiaille serkuilleen.





Beduiiniteltta









Teimme myös vuorokauden mittaisen matkan Wadi rumin autiomaahan. Jordania on pääasiassa autiomaata, mutta Wadi rumin suojeltu autiomaa on aivan erityislaatuinen: upeita vuoria ja punaista hiekkaa. Suunnitellessamme reissua sen toteuttaminen omatoimimatkana tuntui niin työläältä ja aikaavievältä, että päätimme leikkiä porvaria ja vuokrata oman jeepin oppaineen hotellilta. Itse asiassa Wadi rumiin ei olisi edes päässyt ilman opasta, eli olisimme joka tapauksessa joutuneet sellaisen palkkaamaan . Tämä järjestely osoittautui erinomaiseksi, vaikkakin suht kalliiksi, Opas haki meidät hotellilta, ajelutti ympäri Wadi rumia ja vei meidät yöksi beduiinileiriin. Wadi rumissa ei loppujen lopuksi ollut kovin paljoa nähtävää, mutta koettavaa senkin edestä. Autiomaan rauha ja hiljaisuus teki todella hyvää ja öinen kirkas tähtitaivas oli uskomattoman kaunis. Olin etukäteen hieman skeptinen tähtitaivaan hehkuttamisen suhteen, onhan tuo ennenkin nähty, mutta en kyllä muista koskaan nähneeni sitä näin upeana. Täällä tietysti näkyy joitakin sellaisia tähtiä, joita Suomessa ei näe (ihan kun niistä jotain tietäisin...), mutta hienointa oli se, miten kirkkaasti tähdet näkyivät ja miten paljon niitä näkyi autiomaan pimeydessä.


Yleisön (eli äidin) pyynnöstä tässä yksi kuva meistä Wadi rumissa auringonlaskun aikaan.







Autiomaan eläimistä tapasimme ainoastaan ketun, mutta se olikin varsin hauska kohtaaminen. Nautittuamme illallisen kettu uskaltautui pimeän turvin muutaman metrin päähän meistä vohkimaan tähteitä. Se uskaltautui takaisin vielä muutamaan otteeseen ja kyttäsin kameran kanssa saadakseni napattua siitä kuvan, mutta kettupa onnistui vohkimaan kananpalansa niin nopeasti, etten kertaakaan onnistunut pääsemään niin lähelle, että olisin saanut kunnollisen kuvan.

Eilen palasimme takaisin Damaskokseen ja tämä päivä on mennyt reissusta toipuessa. Täällä kaikki on ennallaan. Uutuuteena kauppoihin ovat ilmestyneet Hozbollah-paidat, joita vielä viikko sitten ei näkynyt.

Luvassa vielä viikko Syyrian matkailua ja ensimmäisenä suunta kohti Palmyraa heti huomenissa.

Lomalla

Terveiset Ammanista! Täällä ollaan taas. Oli hauska palata samaan hotelliin, jossa majailin kesäkuun alussa. Henkilökunta muisti minut ja vastaanotto oli erityisen lämmin.

Muutin maanantain pois FIMEn huoneistosta erään suomalaisen miehen vuokraamaan asuntoon. Hänkin opiskelee Damaskoksessa arabiaa ja on parhaillaan lomalla Suomessa. FIMEllä emme olisi Mikon kanssa voineet asustaa, koska emme ole naimisissa. Syyriassa vastakkaista sukupuolta olevat eivät voi asua yhdessä, elleivät ole naimisissa tai sukua toisilleen. Kyse ei ole vain sosiaalisesta hyväksynnästä, vaan se on laitonta. FIMEllä on paikallisia työntekijöitä, mutta tuossa toisessa asunnossa voimme asustaa suht anonyymisti. Ja hotelleissa toki voimme majoittua yhdessä. No, käytössämme oleva asunto kattoterasseineen on oikein mukava, joten eipä valittamista.

Mikko tosiaan saapui Damaskokseen tiistaina aamuyöstä ja eilinen päivä meni matkasta toipuessa, Damaskokseen tutustumisessa ja kuumuuteen totuttelussa. Hänen matkansa on alkanut vähän takkuisesti kuumuudesta kärsimisen ja vatsataudin merkeissä. Itse olen jo aika hyvin kuumuuteen tottunut, vaikken siitä erityisesti nautikaan. Päivisin lämpötila lähentelee neljääkymmentä ja iltaisin on siinä kolmenkymmenen hujakoilla. Eilen illalla, kun lämpötila laski alle kolmenkymmenen ja Mikon mielestä alkoi olla siedettävää, minua jo palelsi...

Meidän oli tarkoitus jatkaa matkaa huomenna kohti Petraa, mutta saa nähdä, pääsemmekö lähtemään. Mikolle iski heti toisena päivänä Ammaniin saavuttuamme niin kova vatsatauti ja kuume, että jouduimme kääntymään lääkärin puoleen. Toivotaan, että lääkkeet tehoavat nopeasti, eikä koko loma mene sairastellessa. Meitä varoiteltiin, että lääkäri olisi hurjan kallis, mutta eipä tuo suostunut ottamaan mitään maksua tutkimuksista. Kuulemma veljen vaimo on Suomesta...

Jordan Timesin uutiset tuntuivat kovin tutuilta, täällä on edelleen pinnalla neljän kansanedustajan visiitti Zarqawin kotikylään, josta kirjoittelin kesäkuussa, Libanonin tilanteen ohella toki. Kuten ehkä muistatte, neljä islamistipuoleen (Islamic Action Front) jäsentä pidätettiin kesäkuun alkupuolella heidän vierailtuaan Zarqassa jättämässä surunvalittelunsa Zarqawin perheelle tämän kuoleman johdosta. Jordaniassa on parhaillaan menossa oikeudenkäynti heitä vastaan, syytteinä kansallisen erimielisyyden ja lahkolaisuuden lietsominen. Heitä uhkaa kolmen vuoden vankeus, jos heidät todetaan syyllisiksi. Todistajina toimivat mm. marraskuisten Ammanin hotellipommitusten uhrien omaiset. Viime marraskuussa itsemurhapommittajat iskivät kolmeen ammanilaiseen luksushotelliin tappaen yli 60 ihmistä, pääasiassa paikallisia, ja Zarqawi ryhmineen ilmoittautui iskujen tekijöiksi. Parempi vaan pysyä näissä vaatimattomissa budjetti-hotelleissa... Iskujen jälkeen turvatoimia kaikissa Ammanin paremmissa hotelleissa on tiukennettu huomattavasti, eikä sisään ole asiaa ilman laukkujen tutkimista ja metallinpaljastimen läpi kulkemista.

Yritän kirjoitella lisää Petrasta, kunhan sinne asti pääsemme ja jos siellä on käytössä Internet-yhteys. Odotamme molemmat aika innolla, onko Petra niin upea kuin kaikki väittävät. Toivottavasti.